Olen monesti miettinyt tekeekö nimimerkin takana lymyily minusta ihmisen ilman identiteettiä. Vai olenko jollekkin todellinen, lihaa ja verta oleva henkilö joka näitä kirjoutuksia näpyttelee. Edellyttäen tietenkin että joku lukee kirjoutuksiani. Toisaalta, se ettei kukaan lukisi näitä kirjoituksia, takaisi ainakin sen, että varmasti säilyn nimettömänä.

Lueskelin viime yönä kirjoituksiani kriittisellä silmällä. Voisin yhteenvetona todeta, että laihuuden ihannointi ja oman itsensä inho nousevat selkeästi esiin. Toisaalta, löysin myös omia persoonallisia piirteitäni kirjoituksista. Ne taas valitettavasti nostavat esiin mahdollisuuden sille, että joku tuntemani ihminen tunnistaisi minut nimettömyydestä huolimatta.

Sitten kuitenkin. Omalla tavallani pidän blogiani itselleni terapeuttisena tapana jäsennellä ajatuksiani. Toisaalta se voi olla myös jonkinlainen avunhuuto, todistus siitä että olen pieni ja hämmentynyt ihminen. Saatan jopa tarvita apua. En tosin vielä, mutta tällä tiellä jatkaessani tiedän avuntarpeen tulevan konkreettiseksi hyvinkin nopeasti.