Miten sulla menee?
Muistatko kun kysyit mistä tällaiset tytöt tehdään?
Nyt kun kaikki kulkee ylitseni taidan tietää:
olen läpinäkyvää.

Olen ilmaa. Ja toisaalta, niin haluankin olla. En vain voi käsittää kuinka elämä jaksaakin heitellä ihmistä. menneisyyttään ei valitettavasti pääse pakoon. Olen kyllä yrittänyt, mutten saa sitä kannoiltani. Ja nyt, kaiken kruununa joudun palaamaan helvettiin jota aikoinaan pakenin. ja mikä typerintä, olen vapaaehtoisesti palaamassa siihen.

Etsin menneisyydestäni ihmistä joka voisi rakastaa minua tälläisenä kuin olen. Tai ainakin valehdella niin taitavasti että uskoisin ja lopettaisin itseni ja elämäni tuhoamisen. Haluan ajatella muutakin kuin syömistä. Haluan viettää aikaa ystävieni kanssa, syödä ilman että lasken kuinka nopeasti syömisen jälkeen pääsen oksentamaan. Olen väsynyt tähän. Tänään söin, hyvällä omallatunnolla, mutta oksennus tuli refleksinä.

Olen muutamassa kuukaudessa saanut itseni samaan kuntoon kuin mitä olin muutama vuosi sitten. Ei, en ole sairaalloisen laihan näköinen, en vain osaa enää syödä. Erona entiseen on se että, tälläkertaa tajuan itse asian vakavuuden. En vain halua tai jaksa tehdä sille mitään. Koska omalla tavallani nautin huimauksesta ja palelemisesta. Siitä tunteesta kun on syömättömyyden takia yliaktiivinen ja nukkuminen muuttuu yhdentekeväksi. Mutta pelkään vain kuollakseni kiinnijäämistä. Se olisi suora menolippu psykiatriselle osastolle.

Minä taidan olla läpinäkyvää.
Minä olen läpinäkyvää.
Olen läpinäkyvää.
Läpinäkyvää...